Joulun odotusta Koreassa

Kolme yötä takana Soulissa.
Täällä on todella mielenkiintoista. Perhe on oikein mukava. Sain oman huoneen, joka on erittäin ystävällistä! Jiyeonin sisko muutti sohvalle tietokonehuoneeseen.

Kaupunki on jännittävä. Ruoka...erilaista.


Huomenna on joulu, mutta täällä se ei tunnu samalta. Joulu ei ole Koreassa suurikaan juhla, koska kristinusko on rantautunut tänne vasta myöhemmin. Televisiossa näkyy kuitenkin joulumusiikkiohjelmia ja kaduilla valoja. Huomenna menenkin rauhallisen perheillan sijasta ravintolaan kaveriporukalla. Sikäli hienoinen kulttuurisekamelska on tiedossa, sillä Matthias oli varannut jouluksi jo ennen saapumistani ruokaa itävaltalaisesta ravintolasta. Itse olisin mieluummin syönyt jotain paikallista, koska tuntuu hieman hassulta juhlia joulua Koreassa itävaltalaisittain. Mutta toisaalta, kuten mainitsin, täällä ei joulua juhlita, sillä sehän on kristittyjen juhla.

Kristittyjä on Koreassa nykyään kuitenkin kuulemma paljon. Ja itseasiassa kirkkojen torneja ja niiden huipulla välkkyviä ristejä näkyy monessa paikassa. Aivan Jiyeonin talon edessä on kaksi.

Korealaisia perinteitä ja uskomuksia valaistiin minulle, kun tapasin tänään Jiyeonin sukulaisia hänen isoäitinsä syntymäpäivillä. Perheen ensimmäisellä pojalla on tärkeä merkitys esi-isille uhraamisessa jne. Siksi myös Kiinassa yhden lapsen käytäntö johti tyttöjen kannalta hankalaan tilanteeseen. Perhe ei voinut suorittaa uhreja ilman poikaa. Tyttöjen kohtalo olikin usein tulla surmatuiksi. Sama perinne elää perheissä yhä, vaikka en tiedä, kuinka vahvasti Jiyeonin perheessä suhtaudutaan riitteihin jne. Sain kuitenkin kuulla, että perheissä suoritettiin ainakin vanhempiemme sukupolvessa sisäisiä adoptioita, jotta ne perheet, joissa ei ole poikaa, saivat adoptoida esim. veljensä pojan omakseen.
Isoisä kertoo kuun ja auringon kierrosta tekemänsä kalenterin avulla. Jiyeon ja hänen setänsä tulkkaavat

Palatsissa:
Eilen olimme itävaltalaisen Matthiaksen kanssa tutustumassa vanhaan palatsiin Soulissa. Se oli mielestäni todella hieno. Kierroksen jälkeen kävimme Folkmuseum:issa, jossa tutustuimme edellä mainitsemiini vanhoihin korealaisiin perinteisiin ja uskontoon, jota kutsutaan englanniksi nimellä (confusionism). Paikalliset, ainakaan Jiyeon, eivät kuitenkaan kutsu sitä uskonnoksi, koska siinä ei ole jumalaa.

Kadotin piponi palatsissa. Kun kerroimme asiasta jollekin palatsin henkilökunnan jäsenelle, hän hälytti radiopuhelimella toisen henkilön paikalle. Lopulta he hälyttivät vielä kolmannen...ja neljännen. Ulkomaalaisiin suhtaudutaan välillä hämmentävän erikoislaatuisesti. Neljäs paikalle saapunut henkilö oli opas, joka osasi paremmin englantia. Hän ohjasi meidät johonkin toimistoon, jossa täytimme lost and found-kaavakkeen. He lupasivat soittaa heti jos kuvailemani pipo löytyisi.
Aikamoinen operaatio pipon takia :D



Ruoka:
Opettelen syömään tikuilla. Ruokaan panostetaan täällä paljon ja sitä kuuluu syödä "suurella halulla". Jos kuppi on tyhjä, ruokaa tuodaan lisää. Jos syö hitaasti, ei pidä ruoasta. Ainakin näin olen ymmärtänyt. Minulle sanottiin, että on tärkeää osoittaa, että pitää ruoasta. Tänään isoäidin juhlissa söin niin paljon, että oli tukala olla. Ruoka on suurimmaksi osaksi hyvää, mutta ahtaminen on oikeasti aika tukalaa. En mielestäni ole nirso, mutta limaista ja oudon makuista merileväkeittoa on vaikea saada alas. Koitan ajatella jotain muuta sitä syödessäni. Liian nopeasti ei kannata kuitenkaan lautasta tyhjentää (joka olisi varmasti helpoin tapa), koska kuten yllä mainitsin, sitä tarjotaan muuten lisää. En aina tiedä, onko suuhuni pistämäni asia kasvia, lihaa, kalaa vai jotakin lonkeroa.

Toivottavasti tämä oli erikoispäivä. Kolmen aterian kokoinen määrää kahdesti päivässä vetää naaman vakavaksi, oli kyse mistä ruoasta tahansa.